Sädetystä.

Sara on saanut nyt kovia sytostaatteja 5 annosta, ja sädehoitoa 7 kertaa.
Ihan mielettömän reipas tyttö. Miten hän voikin olla sisältä niin sairas?
Ulkoisesti niin terveen oloinen.
Hiukset on kyllä lähes kokonaan lähtenyt, se onkin ainoa ulkoinen merkki.
Veriarvot on hiukan laskeneet. Leukkarit oli vähän tipahtaneet, hb tippui sen verran alas, että tankattiin punasoluja. Tankilla se nousi tasolle 120.

"Iiiiiihan paikallaan vähän aikaa, käjet ylhäällä. Sitte se on kohta jo ohi. Eipähän tarvi enää nukuttaa!" sanoo Sara sädehoidosta. Hoito kestää 5.5. asti.

Ajellaan aamulla sairaalaan.
Kävellään tuttua reittiä sädehoito-osastolle, jossa lähinnä on aikuisia potilaita, ja meidän Sara.
Käyhän siellä varmasti muitakin lapsia, mutta me ei olla nähty. Tai sitten tulevat anestesiassa.
Yksi lääkäreistä muistaa joka aamu harmitella, kun heillä ei ole lasten leluja.
Joka aamu saadaan sääliviä katseita. Mutta me hymyillään vain takaisin.
Piru vie, tästä selvitään vielä!

Kahdeksalta tutut hoitajat pyytävät Saran sisään.
Minä jään lueskelemaan lehtiä. Sara asetetaan sillä välin sädehoitomasiinan päälle Pupu kainalossaan pötköttelemään.
Tarkkaa hommaa. Laserviivat pitää osua masussa olevien viivojen kanssa yhteen.
Sitten poistuvat hoitajatkin, oven taakse. Yksi hoitaja seuraa koneen ruudun välityksellä Saraa.
Itse sädetys on ohi parissa minuutissa.
Ollaan autossa takaisin jo 8:15, ja matka takaisin kotiin alkaa.
--
5.5 sädehoito sitten loppui. 20 päivää sädehoitoa.
Sara oli ihan lellikki, muistoksi jäi kasat kiiltokuvia, tarroja, suklaata, Nalle Puh- muki jne..
Koko sädehoitojakso sujui täysin ongelmitta, Saran vointi oli kokoajan hyvä. Veriarvotkaan ei sädehoitosta laskeneet.
Viimeisenä päivänä juttelin sädehoitolääkärin kanssa, ja hän oli vähän ihmeissäänkin, kuinka suunnitelmien mukaan Saran hoitojakso sujui.
Ei takapakkeja, ei huonoa vointia, ei siirrettyjä hoitoaikoja, ei mitään.
Askel eteenpäin.