Kotiinko?

Sara ei ole edelleenkään syönyt juuri mitään. Sytostaatit vie ruokahalua, eikä nälkää vain tule. Sara sanoo minulle monta kertaa, että haluaisi kyllä syödä, mutta kun ei vain ole nälkä.
Aamun lääkärikierrolla pyydän,että voitaisiinko nesteytys kokeeksi purkaa.
Jos sitä ruokahalua saisi takaisin..
Lääkäri antaa suostumuksen ja sanoo, että yöksi voidaan laittaa takaisin, jos ruoka ei ala maistumaan.
Kyllä äiti oli oikeassa, pikkuhiljaa alkoi juomat ja ruoat maistua, eikä nesteytystä enää tarvita.

Erikoislääkäri kertoo,että tytöllä on hyvä ennuste etäpesäkkeistä huolimatta. Hoitojen suhteen ollaan todella toiveikkaita. Vaikka kasvain oli todella iso,Sara on tullut melko aikaisin hoitoon. Monesti Wilmsin potilailla vatsan muoto on jo muuttunut niin paljon,että toinen puoli vatsasta on isompi. Meidän tytöllä vatsa on kuitenkin vielä symmetrinen.
Leikkauksen jälkeen vatsa on kyllä alkanut hieman enemmän pömpöttää.
Tavallaan on ollut onni,että kasvain on lähtenyt kasvamaan verisuoneen päin. Siitä johtuen kasvain on näyttäytynyt verisellä virtsalla. Monesti oireita ei ole juuri lainkaan. Ei meilläkään muuta ole ollut, ei vaikka jälkeenpäin on yrittänyt miettiä.
Ei olisi voinut mistään hoksata. Ei mistään.
Ainoa mikä tulee mieleen, on pikkuinen kylmän arkuus. Mutta, enpä olisi siitä syöpää osannut epäillä. Kelläpä ei kylmällä talvi-ilmalla palelisi?

Lääkäri väläyttelee kotiloman mahdollisuutta. En ole uskaltanut tähän mennessä edes miettiä sitä, milloin saisimme tytön käymään kotona. Tuntuu hienolta kuulla,että siihen on mahdollisuus, ehkä jo aika pian!
Silti vähän jännittääkin. Miten me osaamme elää keskuslaskimokatetrin kanssa? Osaammeko seurata tarpeeksi tarkkaan vointia ym. Tiedämmekö milloin pitää huolestua?